Eurooppaa kierrellessä tulin väistämättä kiinnittäneeksi huomiota siihen, kuinka ulkoisesti erilaisia naiset ovat maasta riippuen. Tšekin tasavallassa ja Slovakiassa hämmästyttävän suuri osa nuorista naisista oli pelkkää luuta ja nahkaa. Pikkuruisiin anorektikoihin törmää tuon tuosta ja jopa eräs ystäväni on laihduttanut itsensä huolestuttavan laihaksi ja väittää, että nykyinen laihuus on hänelle parempi avu menestykseen työmarkkinoilla kuin koulutus ja kokemus.
Tyttöjen ja nuorten naisten äärimmäinen laihuus uusissa Euroopan Unionin jäsenmaissa ei toisaalta yllätä minua lainkaan. Itä-Eurooppa syytää tällä hetkellä muotimaailman cat walkeille slaavityttöjä kuin liukuhihnalta. Němcován, Kurkován ja Herzikován kaltaisten mallien noustua julkisuuteen entisten itäblokin maiden tytöt varmaankin näkevät muotibisneksen rakettina maineeseen ja vaurauteen. Tuhkimotarinat tulevat kuitenkin liian harvoin todeksi. Yhä useammat tytöt päätyvät seuralaispalvelujen työntekijöiksi, "internetmalleiksi" ja eksoottisiksi tanssijoiksi, joiden elämästä on hohto ja glamour kaukana.
Pariisin turistivilinässä on vaikea sanoa, kuka vastaantulijoista on paljasjalkainen pariisitar. Kuitenkin tulin siihen tulokseen, että yllättävän harva Champs-Élyséen tallaaja on ylipainoinen. Turisti tai ei, hoikkia tai normaalipainoisia kaikki tyynni. Pariisilaisten suosimissa vapaa-ajanviettopaikoissa vieraillessani tulin siihen tulokseen, että ranskattaret ovat hyvin itsevarmoja ja tietoisia omasta viehätysvoimastaan, vaikka kauneutta ei olisikaan kassikaupalla heidän ylleen kaadettu. Jokainen ranskatar jonka tapasin, kantoi itsensä ylväästi. Kenties juuri tuo varmuus ja itsekunnioitus ovatkin ranskattarien viehättävyyden ytimessä.
Irlannissa puolestaan tunsin itseni keijukaiseksi. Britit ovat tiettävästi Euroopan tukevin kansa, mutta voin melkein lyödä pääni pantiksi, että irlantilaiset seuraavat hyvänä kakkosena perästä. Moni irkkunainen vaikutti reilun ylipainoiselta, mutta se ei heidän menoaan tuntunut haittaavan. Nakinkuorilegginssit ja pikkumekot olivat kysyttyä kamaa ja herkempisilmäistä heikotti vatsa-, selkä ja reisimakkaroiden tursuilu vaatekertojen välistä. Irlannittaret vaikuttivat kuitenkin olevan sinut kroppansa kanssa, mikä sinänsä on kiitettävä asia. Olen kuitenkin vakaasti sitä mieltä, että normaalipaino on tavoiteltava tila kenelle tahansa, olipa ylipainoisen kropan omistaja tilanteeseensa kuinka tyytyväinen tahansa.
Summa summarum: Matkailu avartaa. Se laittaa pohtimaan kauneuskäsityksiä ja kyseenalaistamaan vallitsevaa vartalofasismia. Ruumiiseen liittyvien käsitysten kriittinen pohtiminen auttaa ennen kaikkea tajuamaan, että kroppamme kaipaa rakkautta ja huoltoa jaksaakseen kannatella meitä vuosikymmenestä toiseen. Äärimmäisyydet puoleen ja toiseen ovat järjettömiä, kroppaan liittyvät pakkomielteet turhia voimavarasyöppöjä.
Neiti jatkaa kulkuaan kultaisella keskitiellä.